maanantai 9. joulukuuta 2013

Vaihteeksi itsellekin vaatetta

Tällaisia puseroita tein itselleni. Kaava on ompelupiirin opettajan minulle vuosia sitten piirtämä college-puseron kaava, ja olen käyttänyt sitä "yleiskaavana" monenlaisiin puseroihin ja yöpaitoihin, vähän pituutta muuttelemalla.
Tällaisista ompeluksista tulee hyvä mieli, kun on kaupassa nähnyt samanlaisen puseron hintaan noin 44,90 ja itse on ostanut neljälläkympillä ison kassillisen kankaita.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Housuja

pikkuiselle, jonka vaatteet on yhtäkkiä käyneet pieneksi. Sarjassamme pakko tehdä itse kun ei kaupasta löydy. Ainakaan niistä kaupoista missä mä käyn ei tahdo löytyä kunnon potkuhousuja, terättömiä vain. Ja jos löytyy niin ei ole kiva ostaa monet samanlaiset housut. Nämä kankaat löytyi kotoa vanhoista varastoista ja kaava on joskus piirretty ostetuista housuista.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sukkia joulumarkkinoille

Tässä näitä syksyn mittaan kudottuja sukkia nyt on. Parit markkinat oli jo, ja osan sain myytyä. En kyllä kuvitellutkaan että kaikki menisi.
Lapsena sain kutoa kyllästymiseen asti harmaita villasukkia, mutta nyt harmaakin näyttää hyvältä, ainakin noissa harmaalle pohjalle raidotetuissa sukissa.

Nämä sukat meni pojan viime kesän jalkapallojoukkueen myyntipöydälle - joukkueen väreissä tietysti.