lauantai 4. lokakuuta 2014

Pienet villasukat

Tyttö tarvitsi uudet villasukat. Lanka on samaa Nalle kesäkimppua josta viime vuonna kudoin villapaidan.


Kuvassa näkyy oikein hyvin se pätkävärjättyjen lankojen ärsyttävä vika: kahta samanlaista kerää ei ole, raidat on eri mittaisia. Mä kudon aina molempia sukkia yhtaikaa kumpaakin omasta kerästään, ja aina täytyy ottaa toisesta pätkä lankaa pois jostakin välistä että saa kärjet samanvärisiksi. Näinkin pienissä (kolmevuotiaan) sukissa oli otettava puolentoista metrin pätkä pois, se on aika monta kerrosta. Joskus tuli mieleen että eri merkkiset puikot voi olla eri paksuiset, mutta testasin 7 veljeksestä kutoessa sekoittaa puikot (ne on eri mittaiset eli tiedän että ne oli sekaisin) ja silti oli sama ongelma. Ja jos puikot olisi eri paksuiset niin sukathan tulisi silloin eri kokoiset, ja ne tulee samankokoiset. Vika on siis langassa.