torstai 27. elokuuta 2015

Ennen - jälkeen


Otetaan vanha rippihame ja monenvärisiä puuvillalankoja. Katkaistaan mekko muutama sentti jatkosauman yläpuolelta ja ommellaan kuminauhakuja, ja sitten ommellaan ketjupistoja ja linnunsilmäpistoja niin paljon kuin innostusta riittää. Ja niin rippihameesta tulee hippihame.



Käytin puuvillalankaa ja parsinneulaa, ei siis mitään oikeaoppista kirjontalankaa. Mietin ensin myös helmilankaa, pienemmällä neulalla olisi ollut helpompi ommella, mutta kukat olisi myös tulleet pienempiä ja niitä olisi sitten pitänyt tehdä moninkertainen määrä. Kyllä tyttö tämän vei vaatekaappiinsa, toivottavasti kelpaa joskus päällekin.

maanantai 24. elokuuta 2015

10.00

Tänään on se päivä kun oli oltava tasan kymmeneltä valmiina tietokoneen ääressä - nimittäin kansalaisopiston kursseille ilmottautuminen alkoi. Aion jatkaa kudontapiirissä ja mennä neulekahvilaan ainakin katsomaan millaista porukkaa sinne tulee. Kiinnostaisi myös eri kankaankuviointitekniikat, mutta jätin sen vielä mietintään kun ajankohtakin on vähän huono. Nykyään kursseille ilmottaudutaan vain lukukaudeksi kerrallaan, keväällä uusi ilmottautuminen ja uusi maksu. Onko ihmiset nykyään sellaisia ettei halua sitoutua koko vuodeksi käymään kurssilla vai mikähän siinä on.

Tuli ostettua kirjakerhosta Molla Millsin Virkkuri, se toinen kirja. Varsinkin optinen virkkaus kiinnostaa, mutta sopivien lankojen puuttuessa aloitin virkkaamalla matonkuteesta korin. Luulisi että kuka tahansa osaa virkata korin, mutta en minä ainakaan olisi keksinyt kuinka pohjan ja sivun taitteesta saadaan terävä. Sormet syyhysi tekemään heti toista vähän eri kokoista, mutta sain hillittyä itseni kun mitään tarvetta ei ole. Mutta tulipahan tehtyä yks tämmönenkin.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Koulu alkoi

Isompien lasten koulu alkoi viime viikolla ja nyt on vähän omaa rauhaa. Ja ihan perinteiseen tyyliin koulun alkaessa alkoi helteet ja tuli kunnon flunssa. Luulisi ettei enää iskisi virukset niin helposti kun kuitenkin on kesällä kuljettu suurissakin ihmisjoukoissa. Nyt päätä särkee ja nenää saa niistää koko ajan.

Edellisen viestin jälkeen on pakastin täyttynyt marjoista. Mansikoita käytiin poimimassa yhden tutun pellolta muutaman kerran, vattuja poimittiin yli 20 litraa kuusentaimikosta, saskatoonia tuli yhdestä pensaasta yhteensä ainakin ämpärillinen mutta viimeiset marjat alkoi kuivua, mustikoita ostettiin ja vähän noukittiin itsekin, kirsikoita pakastin myös monta litraa ja vielä on puussa jonkin verran mutta harakat on nyt löytäneet ne.

Kukkia olen kuvannut silloin tällöin mutta nyt vasta sain ne koneelle. Jotakin olen ommellutkin, mutta niistä myöhemmin.

Mehitähdet kukki joskus kuukausi sitten. Koristeena sateen roiskuttamaa hiekkaa.

Luonnonkukkia pihan reunasta. Oikeasti tämä kello on enemmän violettiin vivahtava.

Karpaattienkello. Kasvatin joskus taimet itse ja sen jälkeen se on kylväytynyt ja vaihdellut paikkaa.

Villiintyneeseen ryhmäruusuun tuli tällaisia kukkia, ihan viehättäviä nämäkin.

Sisälläkin kukkii. Luulin vielä muutama vuosi sitten että anopinkieli on vain viherkasvi. Kerran sitten menin kuistille ja ihmettelin mikä täällä tuoksuu, ja huomasin anopinkielen kukkivan. Tämä kasvi on kaksi- tai kolmevuotias ja kukki nyt ensimmäisen kerran. Tuoksu on todella voimakas, siinä rajoilla että onko se jo ärsyttäväkin.

"Parveke"laatikoissa on tänä vuonna sinilobeliaa ja samettiruusuja.


Salkoruusuja kylvin viime vuonna kun sain siemeniä entiseltä naapurilta, ja tänä vuonna ne kukkivat.

Tämän virallista nimeä en tiedä, malvaksi sitä on meillä sanottu.

Tämän aamun tunnelmia kasvimaalta. Viime vuotiset kehäkukat kylväytyi ja annoin niiden kasvaa sipulien seassa. Tänä vuonna kylvetyt ei ole vielä alkaneet kukkia.