torstai 17. joulukuuta 2015

Valoa kansalle

Onkohan tämä jotakin vanhuudenhöperyyttä kun minäkin alan sisustamaan. Viimeisessä käsityölehdessä oli paperinarusta kudottu ja liimalla tärkätty purkki johon laitettiin valosarja. Tein siitä helpommin säilytettävän ja halvemman version: kudoin viiden litran lasipurkin päälle "villapaidan". Nallea meni vajaa kerä, kudoin kaikenlaisia reikäkuvioita ja aina välillä sovitin joko pituus riittää. Silkkinauhat pitää paidan paikallaan. Kuvauksen jälkeen virittelin vielä purkin reunaan pari rautalankakoukkua, että valot nousee koko purkin korkeudelle.



Täällä päin ei oikein pääse joulutunnelmaan kun on niin pimeää ja kuraista. Pari päivää oli pikkupakkasta ja aurinko paistoi, mutta loppuviikolle on taas luvattu vesisadetta ja kymmenen astetta lämmintä.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Miau

Tuli kokeiltua onteloneuletta. Viimeisessä Suuressa käsityölehdessä oli yksi pannulapun ohje, mutta eihän se kelvannut sinällään. Ensinnäkin Nalle on liian ohutta, siitä pannulapusta tulisi vain koriste. Ja toiseksi se poron kuva ja ankeat värit ei innostaneet yhtään. Siispä kehittelin oman mallin Seiskaveikasta. Neljävuotias valitsi tuon papukaija-värin kissan väriksi.



tiistai 8. joulukuuta 2015

Taas mattoja

Olen kutonut kansalaisopistossa taas mattoja. Se on sopivan helppoa, ja kun niitä kuteita on vielä muutama säkillinen vintillä. Tosin joskus joutuu ostamaankin kudetta että saa juuri sopivaa väriä riittävästi, niin kuin tämä sininen.

Näitä sinivalkoisia on kaksi vajaan kahden metrin pätkää. Ajattelin sängyn viereen, mutta voi olla että menee myyntiin.

Tällainen neliönmuotoinen pätkä tuli kun kudoin loimen loppuun.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Lisää dominoa

Tein vielä kahdet domino-lapaset, kun niitä oli niin kiva kutoa. Ja sain vähän jämälankoja kulutettua.


Nämä tein ohjeen mukaisesti 31 silmukalla. Niin olisi kannattanut tehdä ne ensimmäisetkin: nyt kun olen niitä käyttänyt muutaman viikon niin tuntuu että ne on venyneet melkeinpä liian suuriksi.

torstai 3. joulukuuta 2015

Uusi vanha sukkamalli

Neulekahvilassa opeteltiin tällainen vinoraitamalli sukanvarteen. Vanha malli Merikarvialta, mutta meille uusi.


Luodaan normaali määrä silmukoita, pitää olla neljällä jaollinen määrä. Ensin nostetaan edelliseltä kerrokselta silmukoiden välinen lanka vasemmalle puikolle ja kudotaan se yhteen ensimmäisen silmukan kanssa, sitten kudotaan 3 s normaalisti, ja tätä toistetaan. Minulla oli kolme eri lankaa, joten aina värinvaihdon jälkeen tuli kohta jossa ei ollutkaan sitä edellisen kerroksen silmukoiden välistä lankaa vaan kaksi langan päätä, silloin nostin sitä edelliseltä kerrokselta eli saman langan toiseen kertaan. Raitalangasta olisi ollut helpompi tehdä.

Alkuun tuntui siltä että en tykkää mallista ja sukat on ihan hassun näköiset, mutta ehkä se johtui siitä että olen aina kutonut sukanvarren joustinneuletta. Nyt kun on katsellut näitä sukkia niin alkaa tottua eikä enää näytä niin hassulta. Ja värien valinta ainakin onnistui hyvin.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Villatakki viimeinkin valmis


Tässä tämä nyt on valmiina, tätä esittelin keskeneräisenä keväällä.


Onhan tämä ollut jo monta viikkoa valmiina, mutta ei ole tullut kuvattua. Tällaisessa kuvassa ei näy malli kunnolla: helma on leveä ja kapenee vyötärölle asti. Pitäisi pyytää joku muu kuvaamaan niin saisi sovituskuvia. Ohje on Novitan syksy 2010-lehdessä malli numero 52.