tiistai 24. tammikuuta 2017

Villatakki pojalle


Tätä villatakkia aloin kutomaan reilu vuosi sitten, ja se jäi pitkäksi aikaa vaiheeseen kun olisi pitänyt keksiä joku alusta mihin pingottaa kappaleita. Otin sen lopulta käsittelyyn joulun välipäivinä, mutta en ihan ehtinyt saada viime vuonna valmiiksi. Silloin kun alotin, valitsin mielestäni tarpeeksi ison koon ettei heti jää pieneksi - mutta poika on venynyt vuodessa niin paljon että koko ei ole enää paljonkaan liian iso. Ja tuli tehtyä vähän pitempi kuin ohjeessa, ainakin tarvitsin 5 senttiä pitemmän vetoketjun.

Ohje on Novita Kevät 2010 -lehdessä n:o 28. Ohjeen jättiraitaa kun ei enää vuosiin ole ollut kaupoissa, niin valitsin varastoistani miehekkäitä värejä sellaisen valikoiman ja suunnittelin raidat siten että langat varmasti riittää. Tässä mallissa oli hyvä, kun ei ollut mitään erillistä kaitaletta mihin vetoketju kiinnitetään, vaan etukappaleiden reunassa kudottiin kolmella silmukalla ainaoikeaa. Reunasta tuli tosi siisti eikä se kiristä eikä vedä mihinkään päin niin kuin poikittain reunaan kudottavat nappilistat. Vetoketju on varmaan käytössäkin parempi kuin napit. Toivottavasti kelpaa joskus päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti