torstai 29. kesäkuuta 2017

Ensimmäinen värjäyskokeiluni

Kokeilun lopputulos on tässä. Ei ihan sitä mitä oli tarkoitus.

Ostin kolme vuotta sitten kirjakerhosta Gail Callahanin kirjan Värjää itse langat ja kuidut. Sieltä löysin idean että vanhan neuleen voi värjätä ensin ja purkaa vasta sitten ja kutoa uudestaan - ennen kuin missään blogissa puhuttiin sock blancista. Minulla oli tällainen itse kutomani villapaita noin vuodelta 1990, minulle nykyään pieni ja malliltaan vanhanaikainen ettei tyttökään halunnut pitää. Niinpä päätin kokeilla värjäämistä joskus, ja se joskus tuli eilen.

Koska en halunnut heti investoida erillisiin astioihin ja mikroon, kokeilin elintarvikeväreillä. Jo tässä vaiheessa keltainen näytti ihan liian haalealta, ja aika rumaltakin oikeastaan.

Kun nostin kappaleen kulhoon, totesin että se on aivan liian märkä - en ollut valuttanut etikkavettä pois tarpeeksi kauan. Ja keltaisesta väristä jäi osa alustana olleelle muoville. Tässä kappale menossa mikroon.

Kuumensin ja käänsin ja kuumensin, paljon kauemmin kuin ohjeessa, ja aina vain pohjalla oleva vesi oli keltaista. Kokeilin laittaa keltaista uudestaan vielä kappaleen jäähdyttyä ja taas kuumentaa, mutta ei tarttunut edelleenkään. Ehkä keltainen väri on jotenkin erilaista eikä tartu. Ei mielestäni voi johtua villan liiasta märkyydestä, koska sininen väri kuitenkin tarttui ja kiinnittyi ihan hyvin. Tässä kappale valmiina purettavaksi.

Ei tullut sini-kelta-vihreä-valkokirjavaa, tuli sinivalkoista. Ihan kivan värinen kyllä, mutta liian vaalea sukkalangaksi. Lanka on noin Nallen paksuista Kurrea. Vielä on jäljellä toinen kappale uutta kokeilua varten, hihat purin ja ajattelin värjätä myös.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Hämeen Parasta Kiekkoa

Kyllä tämä päässä kelpaa mennä Isoonmäkeen!


Olen jo pitemmän aikaa ajatellut, että pitäisi tehdä Kerho-pipo, ja sitten huomasinkin mewiin Fandom-KALin ja rupesin kutomaan. Ja koska Suuresta Käsityöstä 9/2014 kopioitu ohje on hyvässä tallessa neuleohjekansiossani, tämä menee myös JossuP:n Kirjasto-KALiin. Ja koska oranssi lanka on vyötteestä päätellen viime vuosikymmeneltä, tämä menee myös Ei kissa karvoistaan Muinaislanka-KALiin.

Olen tehnyt ennenkin joitakin "fanituotteita": tällä samalla ohjeella pipoja, pojan silloisen joukkueen väreissä sukat ja muun perheen suosikkijoukkueen väreissä tossuja. Oikeastaan myös nämä sormikkaat ja myssy on fanijuttuja, koska tämä vihreä on suosikkipelaajani joukkueen väri - tykkään kyllä muutenkin tästä vihreästä.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Juomareppu


Greenfietsen ja 4freizeiten blogien Taschen-Sew-Along 2017 toukokuun aiheena oli laukun "kutistaminen". Ensin ajattelin skipata sen aiheen, koska ei ollut mitään ideoita. Varsinkin kun en yleensä tee laukkuja minkään kaavan mukaan, vaan tarpeen mukaan eli mitä laukkuun pitää mahtua, tai sitten sen mukaan millainen kangaspala on käytettävissä.

Sitten kuitenkin alkoi pari ideaa pyöriä mielessä, molemmat jumppapussin pienempiä versioita, ja päädyin tekemään tällaisen juomarepun. Haluan pitää vesipullon mukana kävelylenkeillä ja sitä on ikävä kantaa kädessä, joten kokeilen seuraavalla kerralla tätä reppua. Siihen mahtuu ainakin tuppervaaran 0,75 litran pullo, sittenkin vaikka reppu kutistuisi pesussa.

Eikä jäänyt edes viime tippaan kun eilen ompelin tämän, ja tänään on viimeinen osallistumispäivä.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Matonkudekori


Siis matonkuteesta virkattu. Ja voi siinä matonkuteita säilyttääkin, tai kuteeksi leikattavia vaatteita. Ajattelin tätä sohvan viereen, ja siinä voisi pitää ainakin käsityötä ja lehtiä. Tämä on aika iso, mutta reunan voi kääntää jos tuntuu että on hankala käyttää näin syvänä. Virkkasin 8 koukulla ja kudetta kului 1,54 kg. Loppuvaiheessa alkoi jo ottaa käsiin, täytyy seuraavaksi tehdä jotakin kevyempää.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Oi jos oisit kultaseni sokerpalanen...




Kevätkaudella kansalaisopistossa kudoin sokerinpalamatot. Näin mallin jo kauan sitten ja ajattelin että joskus tuota on kudottava, kiva malli ja siihen saa käytettyä sekalaisia kuteita. Siniset trikookuteet ostin näihin mattoihin että sain jotakin yhtenäisyyttä ja samanlaista raidoitusta.