keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Huovutetut lapaset

Huopanen on paksua lankaa ja 8 puikoilla tulee valmista nopeasti, ja kun sitä nyt sattuu olemaan varastossa niin tein vielä lapaset. Ohje on ollut Novitan Syksy 2008 lehdessä.


Ajattelin näitä tytölle ja valitsin suosikkijoukkueensa värit, mutta vähän isot tuli. Tyttö ei ollut kotona kun huovutin nämä ja jouduin omassa kädessäni venyttämään, en ajatellut että lukiolaisella on niin paljon pienempi käsi. Varsi on kyllä liian leveä minullekin, mutta sehän venyy väkisin sen verran että lapaset putoaa kädestä. Pitäisi ehkä tehdä Huopasesta ilman vartta ja kutoa vasta huovutuksen jälkeen varsi joustinneuletta jostakin muusta langasta.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Huovutettuja tossuja


Lisää helppoja töitä kisakatsomosta. Tai luulin helpoksi. Joskus tuli ostettua monta kerää Huopasta varastoon, kun halvalla sai. Kudoin silloin muutamat tossut ja suunnittelin tehdä myös huovutettuja lapasia koko porukalle mutta ei tullut tehtyä kuitenkaan.


Edelliset tossut oli kuluneet puhki, joten yritin nyt tehdä uudet. Tein ensiksi oikeanpuoleiset. Värit ei ole ollenkaan minun värejäni, mutta näitä nyt sattui olemaan eniten varastossa. Ohje on Novita-lehdestä Talvi 2010. Tein ihan ohjeen mukaan, piti tulla aikuisen koko - mutta tulikin kokoa jotain 30 tai vähän yli. En muista mitä olisin tehnyt edellisellä kerralla eri tavalla, kun silloin sain sopivat. No sen verran eri tavalla että nyt en viitsinyt ommella muovia tossujen sisään pesun ajaksi, mutta sehän on kai siksi ettei huopuisi sisältä kiinni. Ja nyt oli eri pesukone. Siitä kyllä varotettiin ohjeessa, mutta en uskonut että noin suuri ero voisi olla.

Sitten tein toiset, violetin ja vihreän yhdistelmä on vielä vähemmän mun väri, mutta oikeastaan näyttää ihan hyvältä valmiina. Silmukkamäärä on sama kuin ensimmäisissä ja luultavasti kerrosmääräkin, mutta nyt pesin lyhyellä ohjelmalla ja pienensin linkouskierrokset 400:aan. Nyt onnistui. Eskarilainen on sovitellut noita pienempiä, ehkä annan ne hänelle.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Palmikkopipo


Tein ennen joulua tytöille palmikkopipot, ja alkoi tehdä mieli itselle samanlaista, kun ne on niin kivan näköiset tytöilläkin. Tein samaa Novitan ohjetta soveltaen paksummasta langasta. Tämä luonnonvalkoinen lanka on 100% villaa. Äiti osti sitä parikymmentä vuotta sitten yhdeltä lampurilta, en muista minkä kehräämön lankaa ja oliko se peräti sen tilan omista villoista. Sitä jäi sitten varmaan kilo perinnöksi minulle, enkä ole siitä ennemmin kutonut mitään. Nyt tuntui siltä että tämä on juuri oikea lanka palmikkopipoon, nyt kun on oikein kunnon talvikin. Lanka on huomattavasti Seiskaveikkaa paksumpaa ja ihan erilaista kutoa, mutta kudoin 3,5 puikoilla ja monen kokeilun jälkeen päädyin 100 silmukkaan.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Vanhanaikaiset tossut


Neulekahvilassa jaettiin näiden tossujen ohje, ja tein minäkin yhdet vaihtelun vuoksi, ettei aina tavallisia sukkia. Ohje löytyy täältä. Pieni tarkennus ohjeeseen: parillisilla lisäyskerroksilla pitää puikon alussa ja lopussa kutoa 2 s yhden sijasta, että kuvio menee lomittain ja lisäysten molemmin puolin tulee se yksi nostettu silmukka.

Tiina oli tehnyt malliparin Seiskaveikasta ja varotti että niistä tulee ohjeen mukaisella kerrosmäärällä kauhean suuret, mutta ehkä mun käsiala on tiukempaa kun sain omaan 40 numeron jalkaani ihan sopivat. Tosi epämääräistä muutenkin ilmoittaa koko "lapsi tai aikuinen", ei tiedä kuin kokeilemalla tuleeko sopiva.

Olympialaisetkin on menossa ja kisakatsomoon pitäisi olla jokin helppo työ. Eskarilaiselle olen ajatellut tehdä villatakin, mutta pitäisi löytää helppo malli.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Taas sukat

Ostin syksyllä Lankamaailmasta Steppiä omia sukkiani varten, valitsin kauneimman värin mitä löysin. Elämään pitää löytää ilo pienistä arkisista asioista, kuten kauniista väreistä. Lanka oli sen verran arvokasta että ostin vain yhden kerän, ja kun kudon molempia sukkia yhtaikaa niin toinen lanka juoksi kerän sisältä ja toinen päältä. Näkeehän sen raidoista, mutta ei haittaa ainakaan minua. Varret tein vähän tavallista pitemmät, kun tiesin että kerästä riittää hyvin.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Ompeluksia

Innostuin vaihteeksi ompelemaan ja tein muutaman ison ostoskassin. Olin ostanut tuon verhokangaspalan juuri kasseja ja projektipussukoita varten, vaikka olisi se verhonakin ollut ihan kiva.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Käsityövuosi 2017


Oikeastaan neulevuosi, sillä muut käsityöt jäi vähemmälle. Kudoin keväällä kaksi mattoa ja syksyllä alotin pellavaisia kylpypyyhkeitä, jotka on vielä kesken. Virkkasin pari matonkudekoria, pikkulaukun, isomman laukun ja jotain pussukoita. Ompelin tosi vähän, puoli vuotta meni niin etten ommellut mitään, paitsi jotakin korjauksia. Ja ompelin koko vuonna vain yhden ainoan vaatteen, muut oli erilaisia pusseja ja laukkuja ja sisustusjuttuja. Neuleita sitten valmistuikin 36 kpl: suurin osa oli sukkia ja lisäksi villatakki, pipoja, sormikkaita, lapasia ja kauluri, ja pannulappuja.

Kangasvarastot ei siis pienentyneet, kun tuli ostettua muutama pala lisääkin. Eikä villalankavarastot pienentyneet vieläkään, vaikka se oli tavoite. Ostin villalankoja 5,11 kg, kudoin niistä 3,009 kg ja askarteluihin meni 63 g, ja lisäksi tyttö kutoi 110 g. Varasto siis kasvoi 1,928 kg. Mutta tänä vuonna lopultakin langat vähenee! Lähdin mukaan Marin kässäpäivis -podcastin lankalakkoon ja tavoite on pysyä mukana koko vuosi. Varasto kasvoi sen takia noin paljon, kun marraskuussa varauduin lakkooon ja ostin varastoon harmaita ja valkoisia lankoja kun niitä tarvii aina kirjoneuleisiin ja raitasukkiin. Enhän voi tietää mitä kaikkea innostun vuoden mittaan tekemään niin sopivia värejä on oltava varastossa.